Sysart työpaikkana
Tiedon jakaminen on tärkein juttu koko toiminnalle. Sitä varten on esimerkiksi kuukausipalaverit ja Open Space –sessiot. Ideana on, että kaikki saavat ehdottaa ajankohtaisia aiheita, ja suosituimmista pidetään oppimissessiot.
Osaamisen ohella työssä viihtyminen on tärkeää. Työtyytyväisyyttä mitataan kahdesti vuodessa ja toiveisiin vastataan. Kyselyiden perusteella parannetaan toimintaa ja tehdään työnteosta mukavaa. Työsuhde-etujen lisäksi myös omistajuutta on tarjottu koko henkilöstölle.
Työntekijät käyttävät kuukausittain aikaa myös vapaamuotoiseen opiskeluun ja itsensä kehittämiseen. Periaattena on, että oman opiskelun ja Open Spacen anti dokumentoidaan muiden käyttöön Wikiin.
Koko porukan ahkerasti päivittämästä Wikistä löytyy ajankohtaisen sisällön lisäksi myös reilusti kuvia vapaa-ajan tapahtumista. Niistä vastaa huvitoimikunta, joka ideoi tapahtumia kulttuurista liikuntaan – jotta välillä tulee kunnolla relattua.