Sami
Olen työskennellyt Sysartilla testauskonsulttina vuodesta 2006 lähtien, pääasiassa laadunvarmistuksen parissa. Tuona aikana firma on kehittynyt ja kasvanut paljon, sekä oma osaamiseni lisääntynyt huomattavasti.
Pääasiassa työalueenani on pääkaupunkiseutu ja työskentely yleensä tapahtuu asiakkaan tiloissa. Työtehtäväni ovat hyvin vaihtelevia ja työssäni tapaan paljon erilaisia ihmisiä. Viimeaikaiset projektini ovat olleet kansainvälisiä projekteja, joten useat eri kulttuurit ja työskentelytavat ovat tulleet tutuiksi. Koulutustaustani on tekninen, mutta työtehtävät eivät ole pelkästään teknisten taitojen hiomista, vaan myös paljon kaikkea muuta, mm. hyvät ihmissuhdetaidot ovat hyvin tärkeitä.
Kaikki asiat eivät kuitenkaan aina pyöri pelkästään työn ympärillä. Meillä on myös sopivassa määrin vapaa-ajan tapahtumia Sysartin sisällä, kuten esim. yhteislounaita tai juoksulenkkejä työkavereiden kesken. Työpaikan sisällä henki onkin tosi hyvä ja sopivan rento, ja työongelmien ratkaisuissakin apu yleensä löytyy lähettyviltä.
Maailma muuttuu ja kehittyy kovaa vauhtia. Työtehtäväni antavat hyvät mahdollisuudet työtaitojen jatkuvaan kehittämiseen, uusien taitojen oppimiseen, sekä kehityksen mukana pysymiseen.