Vesa-Ville

Aloitin urani Sysartilla vuonna 2000, aluksi peruskoodauksen sekä -testauksen parissa. Siitä lähtien softaprojektit ovat vaihdelleet ja haasteet kasvaneet niiden mukana. Viime aikoina työpäiväni ovat vierähtäneet framework-suunnittelun sekä Java-optimoinnin parissa, mutta Scrum-projektini suo luonnollisesti vapauden keskittyä muihinkin tehtäviin tarvittaessa, kuten vaikkapa CI-prosessin viilaamiseen tai käytettävyysparannuksiin. Itse olen mieltynyt ketterään softakehitykseen niin, että olisi vaikea kuvitella työntekoa enää perinteiseen tapaan, vesiputouksen vietävänä.

Olen myös tyytyväisenä seurannut vuosien varrella, kuinka työympäristömme on alati kehittynyt ja kasvanut saaden joukkoonsa uusia alan ammattilaisia. Työkavereiden intohimo ja motivaatio kannustavat kehittymään ja viemään omaa osaamista pitkälle eteenpäin ja heidän lupsakka luonne saa työpäivän vierähtämään usein liiankin nopeasti. Tässä sopivan suuressa ja ketterässä työyhteisössä kaikkeen voi halutessaan vaikuttaa, kuten vapaa-ajan toimintaan.