Hallitus

Kimmo Rasila, puheenjohtaja

Kimmo on tehnyt pitkän uran IBM:llä 1980-2003 sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on vastannut tuoteyksiköistä ja kaikista asiakasyksiköistä. Hänen vastuullaan on myös ollut partneri ja viestintätoimintoja. Kimmo kuului IBM Finlandin johtoryhmään vuosina 1994-2003. Tällä hetkellä hän toimii yrittäjänä ja useiden yritysten hallitusten jäsenenä. Hänen tavoitteenaan on kehittää IT-yritysten liiketoimintamahdollisuuksia verkostoitumisen avulla. Kimmo valittiin vuonna 2004 yhdeksi suomalaisen IT-sektorin kymmenestä vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä. Kimmo toimi Tietotekniikan liiton toiminnanjohtajana vuosina 2004-2005.

Olavi Maanavilja, jäsen

Olavi on tehnyt yli 30 vuoden uran erilaisissa IT-alan johtotehtävissä. Hänellä on kokemusta opetus- ja tutkimustyöstä yliopistossa ja tutkimusyksiköissä. Hän on toiminut pankin IT-osastolla vastuualueenaan IT- tuotanto. IT-toimittajan arkeen Olavi perehtyi olessaan IBM:llä erilaisissa johdon, myynnin ja projektinjohdon tehtävissä. 2000-luvulla Olavi on toiminut M-Realin tietohallintojohtajana sekä Metsäliitto-Yhtymän tietohallinnon johtotehtävissä.

Antero Ollila, jäsen

Antero oli mukana perustamassa Sysartia ja hän on toiminut yrityksessä eri asiantuntijatehtävissä alusta lähtien. Anterolle on kertynyt kokemusta ohjelmistotuotannosta jo parin vuosikymmenen ajalta. 

Ari Pikkarainen, jäsen

Ari on Sysartin perustajajäseniä ja hän työskennellyt yrityksessä erilaisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä sen perustamisesta lähtien. Ohjelmistoliiketoiminnasta hänelle on kertynyt yli 20 vuoden kokemus.

Petri Mäenpää, jäsen

Petri on yksi Sysartin perustajia ja hän on toiminut yrityksen toimitusjohtajana toiminnan aloittamisesta lähtien. Ennen Sysartia hän työskenteli erilaisissa liikkeen- ja projektijohdon tehtävissä Elbit Oy:ssä.