Johto
Petri Mäenpää, toimitusjohtaja

Asiakkaille ei riitä pelkkä IT-palvelun ostaminen. He vaativat liiketoimintaa edistäviä ratkaisuja, joissa ohjelmistojen rooli on merkittävä. Investointien pitää alkaa tuottamaan mieluummin viikkojen kuin vuosien päästä. Tähän Sysartin käytännönläheinen ja suoraan ongelman ytimeen menevä lähestymistapa sopii kuin nenä päähän.
Olen tavattoman ylpeä, kun saan tehdä duunia näin mahtavan porukan kanssa. Koodausta ja intohimoa on harvoin totuttu liittämään toisiinsa, mutta meillä se on todellisuutta. Kaverit suhtautuvat todella kiihkeästi kaikkeen, millä asioita voidaan tehdä paremmin tai fiksummin. Draivi välittyy koko porukkaan ja antaa minullekin virtaa ja motivaatiota.
Vapaa-aika kuluu vaimon kanssa pyörä- tai kävelylenkillä, hiihtoladulla, ja etenkin golfkentällä. Lomilla suuntaamme lämpimiin ja eksoottisiin paikkoihin, usein liikunnan merkeissä. Päästettäköön lopuksi se suurinkin luuranko ulos kaapista: olen penskasta saakka ollut saksalaisen jalkapallon suuri ystävä. Trendikästä tai ei – Heja heja BVB!
Ari Pikkarainen, liiketoimintajohtaja Oulu

Asiakaslähtöisyydellä tarkoitamme asiakastarpeiden ennakointia. Pelkän teknologiahypetyksen sijaan tarjoamme asiakkaille toimivia ja kestäviä ratkaisuja.
Tavoitteet saavutetaan yhteistyöllä, ei yksilöiden sankarisuorituksilla. Siksi yhteishenki on meillä arvossaan. Avoin ja rehellinen yhteistyö on toimintamme kulmakiviä – sekä henkilöstömme että asiakkaidemme kesken.
Puuhastelu perheen ja kodin parissa luo irtioton työelämän haasteisiin. Lataan akkujani ulkoilmaharrastusten parissa. Parasta on kesäinen perhokalastus tiettömillä tuntureilla kännykkäverkon kantamattomissa.